Lähde mukaan 8 viikon Starttiin! Hyödynnä 75 € ale NYT!

Lataa ilmainen e-reseptikirja ja testaa 8 viikon Startin reseptejä

Jukan tarina: “Tavallinen kotiruoka vei kilot”

Kahdeksassa viikossa Jukan painosta lähti pois 8,2 kilogrammaa ja vyötärö kaventui 10,5 senttimetriä.

Tässähän syödään ihan tavallista ruokaa.

Se hämmästytti Jukkaa, kun ensimmäiset 8 viikon Startin sisällöt julkaistiin tammikuussa 2022.

– Kuvittelin alkuun, että tässä on jotain hifistelyä, mutta ei se ollutkaan sellaista. Ainoastaan annoskoot olivat pienemmät kuin mihin olin aiemmin tottunut, Jukka muistelee.

Jukka lähti mukaan 8 viikon Starttiin työkaverin innoittamana ajatuksella, ettei siitä voisi mitään menettääkään.

Korona-aika oli tuonut kiloja ja niille piti jotain tehdä.

Aiemmin hän oli tehnyt paljon taustatyötä ja mielessään valmistanut itseään muutokseen, saamatta lopulta mitään kuitenkaan aikaiseksi.

Startin toteutuksen teki helpoksi se, että alkuun oli valmis ohje kauppalistoineen, mitä noudattaa.

Sitä noudatettiin prikulleen, eikä muuta tarvinnut miettiä.

Ainut vaikeus oli nälän tunne, tai tarkemmin sanottuna päivällisen ja iltapalan välillä mielessä kiersi ajatuksia, että jotain tekisi mieli.

Lopulta se oli vain tunne, eikä heikotusta ollut lainkaan.

Tunnekin kuitenkin väistyi, kun viikot menivät eteenpäin.

elämäntapamuutos helposti

Kun tietää miten jatkaa

Pian on vuosi kulunut uutta elämäntapaa.

Yksi päällimäisistä tunteista alussa oli itsensä ylittäminen.

Ylittäminen siinä, että pitää kiinni asioista, joihin on sitoutunut ja joita on pyydetty tekemään.

– Ruoka-ajat olivat kokoajan samat ja juuri mitään ylimääräistä ei suuhun mennyt koko kahdeksan viikon aikana tai no, taisi kerran, kaksi jotain herkkua olla.

Kesä toi mukanaan loman ja se harkittuja poikkeamisia.

Niitä oli helppo tehdä vailla pelkoa kilojen takaisin tulosta, kun mielessä oli selkeä kaava, miten niistä pääsee eroon ja miten jatketaan loman jälkeen.

– Nyt sallin itselleni herkkuhetkiäkin, mutta en sillä tavalla, että se olisi jokapäiväistä tai välttämättä edes jokaviikkoista. Tuntuu, että saan ruoasta sen, mitä tarvitsen, enkä niinkään tarvitse herkuttelua.

helppo laihdutus

8 viikossa -8,2 kiloa

Kahdeksassa viikossa Jukan painosta lähti pois 8,2 kilogrammaa ja vyötärö kaventui 10,5 senttimetriä.

Lähtöpaino 93,5 kg ja 8 viikon Startin jälkeen 85,3 kg.

Sen jälkeen paino on jatkanut putoamista hissukseen ja nyt se pysyy 82-83 kg välillä.

– Olen oppinut sen, että ateriavälit ja annoskoot ovat se juttu, ja että vähemmälläkin tulen toimeen. Aina ei tarvitse syödä vain syömisen ilosta. Ennen suhtauduin jokaiseen lounasbuffettiin ajatuksella, että syödään nyt koko rahan edestä, kun on kerran maksettu.

– Tällä hetkellä suurimmalta oivallukselta tuntuu kuitenkin terveys ja se, että tätä kaikkea tehdään vain itselle ja itselle sopivalla tavalla, Jukka jatkaa.

Muutos on ollut suuri, eikä se ole jäänyt ihmisiltä huomaamatta.

Lähipiiri on ollut tukemassa, tuttavat vitsailleet hyvässä hengessä, että ”laihdutko sä taas huomenna lisää”, mutta vaimo on ollut suurimpana tsempparina ja isona apuna ruoan valmistuksessa ja uudessa elämäntavassa.

Jukka haluaa antaa kaikille vinkin: Jos 8 viikon Starttiin lähtee, ei kannata antaa periksi.

– Vastoinkäymisten ei kannata antaa lannistaa, lopulta käteen jää niin paljon hyvää.

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos haluat pudottaa painoa syömällä - liity 52 viikon jäseneksi

Haluatko pudottaa painoa ilman liikuntaa ja aloittaa tänään?

52 viikkoa on palvelu, joka tekee painon pudottamisesta ja hallinnasta helppoa.

Se tarjoaa sinulle valmiin ateriasuunnitelman niille päiville kun et jaksa miettiä mitään – ja yli 700 reseptin reseptipankin, jonka avulla syöt joka päivä sinulle maistuvaa ruokaa ja samalla paino putoaa.

Ei enää arvailua tai monimutkaisia laskelmia; voit keskittyä nauttimaan herkullisesta ruoastasi tietäen, että se tukee tavoitteitasi terveellisellä ja tasapainoisella tavalla.

Liity nyt ja  pääset aloittamaan heti!

Lisää kirjoituksia tästä aiheesta

Reseptit

Raikas vihersmoothie

Ihanan raikas vihersmoothie on helppo tapa lisätä eri suojaravinteita omaan ruokavalioon. Muokkaa reseptiä vaihtelemalla kasviksia ja hedelmiä oman maun mukaan.

LUE ARTIKKELI

Hae sivulta

Viimeisimmät artikkelit

Sienipiirakka

Tämä syksyinen sienipiirakka sopii niin kahvipöytään kun ihan ateriaksi. Piirakassa yhdistyy savukalkkunan ja curryn maut unohtamatta sieniä.

Lue artikkeli »