Lähde mukaan 8 viikon Starttiin! Hyödynnä 75 € ale NYT!

Lataa ilmainen e-reseptikirja ja testaa 8 viikon Startin reseptejä

Minnan tarina: “Kumpa olisin aiemmin tiennyt, että hyvinvoinnista huolehtiminen on näin helppoa”

Ensimmäisellä viikolla painoni pitosi 3kg. Seuraavalla viikolla edessä oli valtava energiapuuska, ja painoni vain putosi.

“Olen ollut lievästi ylipainoinen keski-ikäisenä.

Paino ei minulle sinänsä ollut se juttu, vaan hyvinvointi.

Edellisessä työssäni kärsin työuupumuksesta ja masennuin.

En jaksanut pitää itsestäni huolta ja sain koko joukon autoimmuunisairauksia: verenpainetaudin, kilpiraihasen vajaatoiminnan, autoimmuunidiabeteksen, hyperkolesterolemian ja uniapnean.

Jaksamattomuuteni johti tilanteisiin, jolloin kaiken piti muuttua.

Piti ottaa vastuu ajatuksistani, tunteistani ja tekemisistäni. Henkisen hyvinvoinnin sain nousuun rentoutuksilla ja meditaatiolla.

Kaikesta huolimatta diabetekseni kuitenkin paheni ja pian tablettihoito ei enää riittäisi.

Toki ne ylimääräiset kilotkin häiritsivät.

8 viikkoa

3 kg viikossa

Vuoden 2021 lopulla näin mainoksen 8 viikon Startista, eikä osallistumista tarvinnut edes miettiä.

Jouluruoat ja -suklaat vielä maistuivat, mutta 7.1. luin ohjeet, menin kauppaan, ostin ohjeiden mukaiset ostokset ja aloin syödä oikein.

Ensimmäisellä viikolla nälkä kurni.

Huomasin sen, mutta totesin, että en kuole nälkään, joten siihen ei ole pakko reagoida.

Ensimmäisellä viikolla painoni pitosi 3kg. Seuraavalla viikolla edessä oli valtava energiapuuska, ja painoni vain putosi.

Ja putoaa edelleen vielä tätä kirjoittaessa.

Nyt olen jo normaalissa painoindeksissä, mutta vielä saa hiukan mennä.

painonpudotus

Kumpa olisin tiennyt

Yhtään ruokaa en ole valmistanut valmiiden reseptien mukaan, mutta tämä ruokavalio on helppo ja todella sopiva.

Viikottaiset ohjeet ovat tsempanneet ja muistuttaneet, miten on hyvä syödä ja miksi.

Ohjelman kokonaisvaltaisuus ilahduttaa.

Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Esimerkiksi uniosio on kannustanut huolehtimaan hyvästä ja riittävästä unesta.

8 viikon Startti on vaikuttanut kokemukseeni omasta elämänhallinnasta, mutta sallivasti. Valmennus on parantanut terveyttäni selvästi, verensokeri ei voisi olla parempi ja jaksaminen on hyvällä tasolla.

Minulle valmennuksessa on ollut parasta aluksi ostoslista auttamaan hyviä valintoja, asiantuntijoiden mukavat luennot sekä oma-aikaisuus.

Saan katsoa ohjeita ja tietopläjäyksiä omalla aikataululla silloin kun sopii.

Kumpa vain olisin aiemmin tiennyt, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on näin helppoa.

Ohjelma on saanut aikaan pätevyyden tunnetta omasta itsestäni huolehtimisessa ja itseni johtamisessa.”

– Minna

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos haluat pudottaa painoa syömällä - liity 52 viikon jäseneksi

Haluatko pudottaa painoa ilman liikuntaa ja aloittaa tänään?

52 viikkoa on palvelu, joka tekee painon pudottamisesta ja hallinnasta helppoa.

Se tarjoaa sinulle valmiin ateriasuunnitelman niille päiville kun et jaksa miettiä mitään – ja yli 700 reseptin reseptipankin, jonka avulla syöt joka päivä sinulle maistuvaa ruokaa ja samalla paino putoaa.

Ei enää arvailua tai monimutkaisia laskelmia; voit keskittyä nauttimaan herkullisesta ruoastasi tietäen, että se tukee tavoitteitasi terveellisellä ja tasapainoisella tavalla.

Liity nyt ja  pääset aloittamaan heti!

Lisää kirjoituksia tästä aiheesta

Reseptit

Raikas vihersmoothie

Ihanan raikas vihersmoothie on helppo tapa lisätä eri suojaravinteita omaan ruokavalioon. Muokkaa reseptiä vaihtelemalla kasviksia ja hedelmiä oman maun mukaan.

LUE ARTIKKELI

Hae sivulta

Viimeisimmät artikkelit

Sienipiirakka

Tämä syksyinen sienipiirakka sopii niin kahvipöytään kun ihan ateriaksi. Piirakassa yhdistyy savukalkkunan ja curryn maut unohtamatta sieniä.

Lue artikkeli »