Lähde mukaan 8 viikon Starttiin! Hyödynnä 75 € ale NYT!

Lataa ilmainen e-reseptikirja ja testaa 8 viikon Startin reseptejä

Anna-Maijan kokemus 8 viikon Startissa: “Ymmärsin, että olin syönyt vain varmuuden vuoksi”

Opin, että ruokarytmistä täytyy pitää kiinni ja sen, että nälkään ei kuole. Olo ollut todella energinen ja hyvä, paino pudonnut tähän aamun mennessä 3,9 kg, eli olen edellä vuoden tavoitteestani.

“Tämä on minun tarinani 8 viikon Startissa.

Olen 67-vuotias, 4 vuotta eläkkeellä ollut yksin elävä naisihminen Tampereelta ja kaiken lisäksi savolainen.

Painoa oli päässyt kertymään vuosien mittaan niin kuin varmasti monelle muullekin, mutta kun olen perusterve (ainoastaan perinnöllinen verenpainetauti), niin koskaan ikinä milloinkaan ei kukaan lääkäri tai terveydenhoitaja sanonut, että pitäisi laihduttaa, vaikka joskus sitä ihan tivasin.

Monta kertaa ajattelin, että nyt kyllä otan niskasta kiinni ja aloitan, mutta aina se johonkin jumittui.

Viime vuoden lopulla törmäsin 8 viikon Starttiin verkossa.

Ajattelin, että kahdeksan viikkoa ei voi olla niin pitkä aika, ettenkö sitä pystyisi ”kestämään” ja siksi liityin porukkaan.

Tein itselleni tavoitteen, että teenkin tästä pidemmän reissun, eli koko vuoden pituisen ja laitan tavoitteeksi kg/kk ja silloin olisin vuoden lopussa ihannepainossa, ja niin lähdettiin matkaan.

Ajattelin kuitenkin heti alkuun, että sävellän tätä juttua omilla mieltymyksilläni ja niinhän ohjeissakin annettiin luvan kanssa tehdä.

kokemuksia

Aamiainen aina omaan tyyliin

Luin aina tarkasti kulloisellekin viikolle annetut ohjeet ja katsoin videot.

Tulostin ensimmäiseltä viikolta reseptit ja aloin tehdä niiden mukaisia ruokia.

Opin, että ruokarytmistä täytyy pitää kiinni ja sen, että nälkään ei kuole.

Kun pidin ruokarytmistä kiinni, myöskin välipalat jäivät pois ja mikä ennen kaikkea jäi pois, oli tissuttelu.

Oli mukavaa, kun sai juoda saunaoluen, mutta kun sekin jäi pois, otin tilalle kuivan siiderin, ettei nyt menisi liian terveelliseksi.

Aamiainen minulla oli aina minunlainen ja 8 viikon mallista poikkeava ja siitä en luovu, mutta muutoin pysyin mielestäni hyvin ruokavaliossa.

Ymmärsin, että olin aiemmin syönyt varmuuden vuoksi, koska huomasin, että hyvin tulen toimeen vähemmällä ja jaksan.

elämäntapamuutos

Tankkaamatta jaksaa

Olen melko liikunnallinen.

Talvella harrastan lavatanssijumppaa, kuntosalia, hiihtoa ja vesijuoksua.

Liikun neljästä viiteen kertaa viikossa.

Huomasin, että hyvin jaksan vaikka en tankkaa kuten aiemmin.

Hyvä ohje on se, että puolet hiilihydraateista ennen suoritusta ja puolet jälkeen.

Kunhan kesä tulee, niin sitten alkaa golf!

Näin mentiin 8 viikkoa, olo ollut todella energinen ja hyvä, paino pudonnut tähän aamun mennessä 3,9 kg, eli olen edellä vuoden tavoitteestani.

Verenpaine on myöskin laskenut.

Näillä eväillä aion jatkaa vuoden loppuun ja kun usko alkaa horjua, palaan katsomaan jonkun videon ohjelmasta tai lukemaan facebookia.

Olen kiitollinen tästä matkasta.”

– Anna-Maija

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos haluat pudottaa painoa syömällä - liity 52 viikon jäseneksi

Haluatko pudottaa painoa ilman liikuntaa ja aloittaa tänään?

52 viikkoa on palvelu, joka tekee painon pudottamisesta ja hallinnasta helppoa.

Se tarjoaa sinulle valmiin ateriasuunnitelman niille päiville kun et jaksa miettiä mitään – ja yli 700 reseptin reseptipankin, jonka avulla syöt joka päivä sinulle maistuvaa ruokaa ja samalla paino putoaa.

Ei enää arvailua tai monimutkaisia laskelmia; voit keskittyä nauttimaan herkullisesta ruoastasi tietäen, että se tukee tavoitteitasi terveellisellä ja tasapainoisella tavalla.

Liity nyt ja  pääset aloittamaan heti!

Lisää kirjoituksia tästä aiheesta

Reseptit

Raikas vihersmoothie

Ihanan raikas vihersmoothie on helppo tapa lisätä eri suojaravinteita omaan ruokavalioon. Muokkaa reseptiä vaihtelemalla kasviksia ja hedelmiä oman maun mukaan.

LUE ARTIKKELI

Hae sivulta

Viimeisimmät artikkelit

Sienipiirakka

Tämä syksyinen sienipiirakka sopii niin kahvipöytään kun ihan ateriaksi. Piirakassa yhdistyy savukalkkunan ja curryn maut unohtamatta sieniä.

Lue artikkeli »